Siis mitä? Mihin katosi yli vuosi elämästä? Vastikään pohdin etten ole blogeja päivittänyt muutamaan kuukauteen - no muutamaan ja muutamaan. Suhteellinen käsite.

Nyt ryhdistäydyn.
 
Mitäs vuoden aikana on ehtinyt tapahtua? Alkuvuodesta muutettiin pois Hervannan betonilähiöstä, "maalle". Naapurikuntaan, rivitaloon. Sopivan maalle, kun Tampereen keskustaan on matkaa vain 10km ja tiet aurataan talvisin ennen aamukuutta, mutta 200m päässä kotipihasta on heinäpellot, lehmiä ja hevosia :) Rino sai vihdoin oman pihan. Omasta pihasta pidetään niin hyvä huoi, ettei sinne tohdi edes pissiä. Koiranomistajuus ei siis helpottunut yhtään kerrostaloasumiseen verrattuna, kun ajatuksen "...ei tarvi heti lähteä aamupissille, kun voi vaan päästää koiran ovesta pihalle..." voi unohtaa heti kättelyssä.  Toisaalta, pysyy piha nätimpänä kun ei ympäriinsä ole kusenpolttamia läiskiä. Pääasia että koira muuten viihtyy.
 
Näyttelyistä pidettiin pidempää taukoa, kunei menestystä tahtonut tulla eikä käytöstapoja löytyä. Keväällä Tampereen ja Lahden KV:t sekä holskuerkkari jäivät välistä emännän Amerikanvalloituksen vuoksi. Heinäkuiseen Porin KV:hen unohdin ilmoittautua. Nyt elokuussa oli Nokialla ryhmis, eikä sieltäkään mainetta ja mammonaa irronnut. Tulos oli AVO ERI, mikä nyt ei sinällään huonoimmasta päästä ole, mutta SA ja sen myötä ne "kunnon palkinnot" jäivät saamatta. Harmittaahan se, varsinkin kun Rino oli koko näyttelyn ainoa pitkätukka. Korjaan: näyttelyn ainoa osallistuva pitkätukka - olihan paikan päällä pieni lauma syötävän suloisia Minanthe's-pikkuholskuja tutustumassa näyttelytouhuihin! Pentukuume iski - MELKEIN. Onneksi Rino oli paikalla riekkumassa ja räksyttämässä penskoille minkä ehti, ja samalla muistuttamassa että "kuule eukko älä haaveile, kyllä sulla minussa riittää työtä vielä lähivuosiksi". Pentukuume meni yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
 
Remmikäyttäytymisessä on siis edelleen työsarkaa. Keväällä käytiin koirakorjaajallakin, joka yritti opastaa "suu-täyteen-namuja-aina-kun-koira-horisontissa-vilahtaa"-metodin käyttöä. Ei toiminut. Ei auttanut uhkailu, ei kiristys eikä lahjonta. Kaikista vähiten apua on ollut niistä lukuisista pikku- ja vähän isommistakin piskeistä jotka lenkkeillessä pihoistaan sinkoilevat irrallaan jalkoihin huutamaan. Tai niistä täti-ihmisistä, jotka tulevat vastaan rekku fleksinmitan taluttajaa edellä ja huutelevat että "ei hätää, ei tää oo vihanen". Jaahas, no mut entäs jos TÄÄ on? No, pieni apu meille oli DAP-pannasta joka rentoutti koiraa sen verran että se malttoi alkaa ottamaan kontaktia remmin toiseen päähän ja ajoittain päästiin vastaantulijan ohi jopa melko hienosti. Panta oli käytössä 2kk, nyt ollaan siitä tauolla ja kuulostellaan miten menee. Matalalla kynnyksellä lähden kyllä uudestaan pantakaupoille mikäli tarve vaatii. Nyt apuna on ollut myös pikkuinen kolina(tai lähinnä helinä)purkki, minkä askartelin pienestä tomaattipyresäilykepurkista. Mahtuu kivasti taskuun eikä rämise mahdottoman kovaa. Avaa koiran korvat kummasti, jos ei pelkkä puhe kuulu. Mikä parasta, piski ei vaikuta kokevan sitä millään tapaa rangaistuksena vaan ymmärtää kolahduksen tarkoituksen huomionkiinnittäjänä. Ajaa siis asiansa?
 
Uutta tuulta koiraelämään toi kesäkuun alussa uusi harrastus. Vauhtiveikko kun on, syttyi Rino agilitysta täysin ja emäntäkin on ihan liekeissä! Ensimmäisten parin kerran jälkeen piski jopa unohti toisten koirien kyttäilyn agikentällä ja rupesi vallan upeasti keskittymään minuun ja tekemiseen. Tällä hetkellä koira menee kuin tykinkuula, ja ohjaaja sekoilee sukissaan yrittäessään pysyä karvaohjuksen perässä. Rino osaa hypyt, putken ja pussin sekä osan kontaktiesteistä, mutta keinu ja kepit ovat vielä hepreaa. Emännän osalta treenaamista on paljon enemmän, ollaan harjoiteltu ohjauksen perusteita.. koiraparka yrittää parhaansa mukaan saada tolkkua tuulimyllyn lailla huitovasta ohjaajastaan. Viime maanantaina mentiin hienosti kymmenen esteen sarja - alku sekin? :) 
 
Alkuun ajattelin ettei oteta mitään tavoitteita, kunhan höntsäillään että saadaan jotain yhteistä tekemistä ja suhdetta koiraan vahvistettua. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä, ja varovainen ajatus kisastartista ensi kesänä on alkanut muodostua. Ainakin epiksissä jos ei virallisiin uskalleta :) Ollaan nyt treenattu Best-In Areenalla Lempäälässä. Onhan se kallis ja kaukana, mutta joustavuutensa takia loistava valinta. Päivin kanssa ollaan saatu sovittua treenipäivät joka viikolle erikseen, mikä on helpottanut huomattavasti vuorotyön ja harrastuksen sovittamista yhteen. Toki kesäaikaan on harrastajiakin ollut vähemmän, en tiedä miten syksyn tullen ja syyskauden toden teolla startatessa meille käy. Huomasin tosin äskettäin että tuohon Tesomalle, vain muutaman kilsan päähän meiltä on noussut uusi koiratreenihalli - ehkä se voisi olla pidemmän päälle fiksumpi vaihtoehto. Meiltä tulee tuonne Lempäälään kuitenkin melkein 30km suuntaansa... Aika näyttää.