Voi pimeys, ankeus, lika ja kurjuus. 

Moneen viikkoon ei ole piskin kanssa sujunu oikein mikään. Lenkit tehdään pääsääntöisesti pimeän aikaan, mikä on holskupojan hermoille melkein liikaa. Koko ajan pitää väijyä ympärille, kaikki epäilyttävä muovipusseista ja kivistä lähtien pitää haukkua, jokaiselle näköpiirissä liikahtavalle koiralle pitää huutaa ja remmissä pitää riekkua jatkuvasti niinku ei koskaan olis käytöstapoja opetettukaan. Kolinapurkkikin on jo menettänyt tehoaan n. 99%. Onko tää nyt jälki-murrosikää vai jotain pimeänpelkoa? Taas on emäntä ihmeissään tuon piskin kanssa. Kyllä kateeksi käy niitä ihmisiä joilla on ihan tavallinen koira varustettuna tavallisen koiran ajatusmaailmalla.

Tänään oli taas agipäivä, tehtiin radanpätkiä ja treenailtiin keppejä. Radoilla ei ollu tällä kertaa kontakteja, hyppyjä ja putkia sekä pussi ja rengas. Hyppyradat (= rata missä ei ole kontaktiesteitä) menee koiralta hienosti niinku nyt jo pikkuhiljaa voi odottaakin, Rino osaa lukea ohjausta paremminkin ku mitä minä osaan ohjata. Taitavamman ohjaajan kanssa se varmasti menis vieläkin hienommin :) Rengas vaan on Tallilla erilainen kuin mitä se oli SDP:ssa, mikä aiheutti pientä ylimääräistä höyläämistä.. Kepit meni alkutunnista jo tosi vauhdikkaasti ja hyvällä motivaatiolla, lopputunnista kokeiltiin uudestaan ja taas alkoi oikomisyritykset. Kouluttajakin uskoo jo vakaasti että Rino osaa kyllä, mutta ei vaan viitsi.. Edelleen siis, keppitreeniä heti tunnin alussa. 

Mutta voi jestas sitä käyttäytymistä treeneissäkin.. Tälläkin kertaa meitä oli vaan kolme koirakkoa, kaikki piti alkuun haukkua, aina kun joku katsoi päin piti rähjätä, onneksi treenaaminen sujui sentäs jotenkuten kun kaksi muuta koiraa oli kauempana. Tässä asiassa en tosin vielä heitä pyyhettä kehään, tuoreessa muistissa on vielä agilityn alkeiskurssi ja se miten pitkälle siitä kehityttiin ennenkuin vaihdettiin treenipaikkaa. Ehkä tämäkin on siis vaan alkujäykkyyttä, ja kai se ajastansa tottuu kunhan paikka tulee tutummaksi. Se vaan mietityttää nyt kun ryhmän koirat pysyy aina samoina, että pitäisikö Rino päästää tutustumaan ryhmäkavereihin (hallin ulkopuolella, EI radalla), jos se vähentäisi tota räyhäämisen tarvetta? Vai veisikö se siltä vaan lopunkin keskittymiskyvyn?

Tänään meillä oli ekat TamSKin agitreenit. 

Pari kertaa piti ensin eksyä pimeälle teollisuusalueelle ennenkuin oikea paikka löytyi. "Talli" (paikan kutsumanimi) ei tietenkään ollut ihan samaa tasoa kuin SDP:ssa jossa esteet on vimpan päälle ja tekonurmipohja, mutta kelpaa meille erinomaisesti :) Ääntähän sinne tietysti kerääntyy niin ettei aina tahdo omia ajatuksiaan kuulla, ja Helsinki-Tampere junarata menee ihan vierestä (siinä muuten ehtii pari junaa kulkea tunnin aikana). Vaan ei se mitään - tuleepahan häiriötreeniä oikein olan takaa!

Vastaanotto oli oikein lämmin ja mukava, varsinkin kun on tottunut siihen että ryhmäkaverit muuttuu joka viikko ja samaan aikaan treenaavat lähinnä vaan kyräilee toisiaan eikä vahingossakaan puhu mitään. Ihan mahtavaa tässä on nyt se, että ohjaaja tutustuu kunnolla omaan ryhmäänsä ja ryhmäläisetkin pysyy samana! Koirat saa olla yksilöitä ja treeni muokataan jokaisen tarpeiden mukaan toiset huomioiden. Meidän ryhmässä on tällä hetkellä meidän lisäksi 3 koirakkoa, kaikki makseja ja möllitasolla. 

Rinollapa olikin tänään haastetta hermojensa kanssa! Jo ekana tuo melu, eihän se mihinkään junan ääniin oo tottunut, uus ympäristö ja uudet hajut. Kaikki koirat oli kenttäalueella samaan aikaan (tai lähes samaan aikaan), ja sit pitikin keskittyä tekemään jotain muuta kun pälyämään tyttöjen perään. Kontaktiesteet on jonkin verran liukkaampia kuin mihin on totuttu, ja kentän pohja kumimattoa. Paljon jänniä ärsykkeitä holskupojalle. 

Vaan mitä teki holskupoika? Juuri sitä mitä käskettiinkin. JESSSS!!  Se pystyy, ja se tekee, kun sille vaan osoittaa mitä tehdä. Vaan sit kun tekeminen loppuu, se vouhottaminen kyllä alkaa... Tehtiin hyppytekniikkaharjoituksia (ei olla koskaan ennen tehty, Rinolla on kuulemma kaunis ja hyvä hyppy), lyhyttä rataa ja loppuun keppejä. Rino ohjautuu jo tosi hyvin, kun vaan ite uskaltaa luottaa siihen että se menee ilman että mun tarttee rynniä esteelle myös.. Kepitkin meni taas paremmalla innolla, ja ihan lelupalkalla ilman mitään kissanruokia. :D Ohjaaja oli sitä mieltä että kontaktiesteillä voi esteeltä hyppääminen muodostua isolla koiralla ongelmaksi, täytyy nyt ruveta miettimään alanko opettamaan kummiski pysähtymistä kontaktin loppuun. 

Kaikkiaan hirveä jännittäminen etukäteen oli täysin turhaa ja fiilis ekojen treenien jälkeen on tosi hyvä! :) Piski retkottaa petissään ihan raatona, sekin lienee päiväänsä tyytyväinen.

Tänään oli taas agitreenit, parin viikon tauon jälkeen vähän jännitti miten menee vai meneekö enää mitenkään. Oltiin taas ekstrakoirakkona jossain kisaavien porukassa, joten saatiin ohjeet ja oma kenttä käyttöön. Radanpätkä ei ollu mitenkään kovin haastava, hyppyjä ja putkia, mutta voi elämä miten hyvin se menikään - molemmilta!! Uskalsin luottaa koiraan että se tekee kun ohjeistaa, enkä ite vyöryny esteelle tukkimaan koiran reittiä niinku yleensä. Koiralle taas ei tarvinut kun vinkata että "tohon suuntaan ja yli" niin se teki epäröimättä.. Voi tätä onnistumisen tunnetta :) Putkeen menon kanssa tosin oli vähän hankaluutta, piski jäi liian monta kertaa pyörimään putken suulle ja ihmettelemään maailman menoa... Seuraava tehotreenin paikka tuo putki.

Keppitreeniin olin varustautunut Shebat taskussa, ja johan alko piskiä pujotteleminen kiinnostaa!! Se NIIN tietää mitä niille kepeille pitää tehdä, ja tasan niin pitkään kun herkkua riittää ni vauhti pysyy yllä. Tehtiin kepit kymmenkunta kertaa ja herkkujen loputtua siirryttiin muille esteille. Tai niin mä oletin meidän tekevän.. Koira taasen oletti että ruokabaari on edelleen auki keppien loppupäässä, ja sinkosi joka kerta ekan esteen jälkeen sinne... No, taas voi vaan kurkata peiliin ja miettiä mikä meni pieleen. Seuraavan kerran kepit viimeisenä.

Tänään olikin kyllä meidän vika kerta SportDogParkissa, ens viikolla ekaa kertaa TamSKin treeneihin! Huijui kun jännittää, kuinka monta viikkoa menee ennenkun taas piski tottuu uuteen paikkaan ja siihen ettei siellä(KÄÄN) tartte huutaa muille koirille.. Me ei koskaan päästy tutustumistreeneihin emännän työesteiden takia, vaan ihan kylmiltään otin paikan vastaan. Jotenkin tuntuu hurjan hienolta saada treenipaikka jostain seurasta - varsinkin TamSKilta, jossa luulin että treenaa vaan bordercolliet ja muuten lahjakkaat :D

...ja tämänpäiväisen treenisuorituksen jälkeen tuntuu muutenkin siltä ettei se kisastartti kuitenkaan ole ihan mahdoton ajatus...

Aika päivittää kuulumiset, kuukausi on taas kulunut niin että heilahti. Arkipuuhissa ja agin merkeissä on lokakuu mennyt. Rino pääsi kerran mukaan tallillekin, mutta taas päätin etten sitä enää toiste mukaan ota. Mun ratsastamisesta katoaa keskittyminen kun tiirailen koko ajan mitä tolpannokkaan sidottu mölisevä elukka seuraavaksi keksii.. En tiedä millä ilveellä sen saisi opetettua odottamaan hiljaa paikallaan ja ymmärtämään ettei mitään hätää ole vaikka hevonen kentällä välillä juokseekin. Ahaa-elämystä odotellessa, koira pysyy kotona. Yhtenä aamuna se oli innoissaan: mamma vetää hevosenhajuisia vaatteita niskaan - nyt pääsee taas hevosia paimentamaan! Järkytys oli koirapojalle valtava kun se tajusikin tuijottavansa auton kaikkoavia takavaloja ikkunasta... Päätti sitten kostoksi silputa pahviroskiksen sisällön 1mmx1mm kokoisiin paloihin pitkin eteisen lattiaa. Aikuinen eläin. Prkle. 

Agility rullaa melko mukavasti  Viimeksi oli varsin hyvä päivä, oltiin "yksityisopetuksessa" lähes koko tunti ja Rino jaksoi tehdä hyvällä motivaatiolla enemmänkin toistoja! Keinua mentiin (edelleen remmissä tosin) muutama kerta, eikä merkkiäkään jännittämisestä, ei myöskään yrittänyt hypätä kyydistä kun lauta alkaa kallistumaan kuten niin monet kerrat aikaisemmin.. Puomille yritettiin saada vauhtia sillä seurauksella että piski tuiskahti alas puomilta puolivälissä, onneksi ei satuttanut itseään! Muutama kerta mentiin hiukka hitaammin, eikä lopulta puomikammoa ollut havaittavissa. Hyvä niin. Puomikin on isolle koiralle kaikessa kapeudessaan haastava este jos sitä jännittää, alkuvaiheessa Rino jännitti niin että koko puomi tutisi sen alla  Pidä siinä nyt tasapaino sitten. 

Ja niin kun ehdin jo viime kirjoituksessa hehkuttaa että Rino on oppinut kepit... Niin, onhan se oppinut, kyllä se hyvin tietää miten este suoritetaan, sitä ei vaan vois vähempää kiinnostaa koko kepukat. Huoh. Muuten niin raketin lailla radalla etenevän koiran vauhti hidastuu sadasta nollaan alta aikayksikön kun kepit lähenee, se laahustaa ne läpi korvat luimussa ja yrittää oikoa minkä ehtii, ja keppien jälkeen taas kiihdytys on räjähtävä. Mitä ihmettä??!? Ostin jo pari Sheba-kissanruokapakkausta sille ens kerraksi mukaan, jos ei perusmotivointi (=holskun kohdalla "aivan kaikki temput jo kokeiltu") auta ni otetaan sitten järeämmät aseet käyttöön. 

Ah, niin. Koko syksyn olen metsästänyt vakituista agilityryhmäpaikkaa, joka olis fiksun hintainen ja fiksun matkan päässä meiltä. Ei herunut Nokian, ei Ylöjärven eikä Pirkkalan koirakerhoista liioin paikkoja. Kävin katsastamassa Lielahteen avatun Koirakoutsin agilityhallin - josko sais ees läheltä treenipaikan vaikka yksityinen ja kallis onkin - vaan totesin olevani ihan liian hyvään tottunut tuolla SDP:lla. Hinta olis ollut sama, mutta hallin taso valovuosien päässä Lempäälän hallista. Luovutin. Vaan eilen sain sähköpostia, ja meille tarjottiin paikkaa TamSKin ryhmästä - voi tätä onnen päivää! Treenit on tosin TamSKin Tallilla mikä ei ole kovin paljoa SDP:a lähempänä, mutta hinta muuten on huomattavasti huokeampi. Mennään ens viikolla tutustumaan, katsotaan miten käy :) 

 Aamu alkoi vauhdikkaasti agilityn merkeissä. Käsite "vauhdikkaasti" sai taas ihan uuden merkityksen, piskillä oli semmoinen vauhti päällä ettei yksinkertaisesti mitään mahkuja pysyä perässä! Jotain pitäis keksiä millä tuon alkutreenien energiapiikin sais hiukan laannutettua ja jaettua sitä intoa tasaisemmin koko treenien ajalle. Rino tahtoo tehdä ensimmäisen 10 minuuttia ihan täysillä, sitten se lässähtää. Loppuaika mennäänkin korvat eri ilmansuuntiin sojottaen ilmeellä "joojoo mennään ku ehitään älä huuda". ÄRRRSYTTÄVÄÄ. Yks ratkaisu vois olla lyhyt ja tehokas treeni - pidempi jäähy - taas lyhyt ja tehokas treeni - jäähy, mut kun ei olla treeniryhmässä yksin ni se on vähän hankala toteuttaa. Tehdäänhän me nytkin toki pätkissä, mutta muutkin täytyy tietty ottaa huomioon. Toisaalta, on tässäkin hiukan edistytty, kun vielä kesällä se juoksi esteen läpi kun lakkas huvittamasta :D 

Toinen paha tapa agikentällä on se, että Rino innostuessaan aina esteiden väliä juostessa tahtoo roikkua mun käsivarsissa!  Kädet on ihan täynnä pieniä mustelmia, ja toisinaan tää roikkumisen tarve ajaa koiran esteen ohi kun pitää keskittyä näpsimiseen sen sijaan että kuuntelis ohjeita. Mut rupea sitä nyt siinä kesken radan kieltämään. *huoh* Tarttee ostaa piskille kuonokoppa. :D (ei vais, oikeesti tähän ongelmaan täytyy paneutua kentän ulkopuolella. Taidan aloittaa heti.)

Treenit jatkuu näillä näkymin Lempäälässä. Nokian palveluskoiraharrastajat ilmoitti suoralta kädeltä ettei treenipaikkaa nyt ole tarjolla, Ylökk teki saman kiertoteitse.. Ensin ilmoittivat että talven agiryhmät kootaan pääsääntöisesti alusta, ilmoittaudu toimikunnalle. Sit kuitenkin "ryhmiin otetaan pääsääntöisesti jo Ylökk:n ryhmissä treenaavia, olette jonossa jos paikkoja jää" Jesh. Pitäköön tunkkinsa. Toisaalta mä viihdyn kyllä tuolla Lempäälässä oikein hyvin, eihän siinä muuta vikaa olekaan kun toi 30km matka suuntaansa. :P Lielahteenkin on noussut jonkun yksityisen koirakoulun agihalli, hinta olis suunnilleen sama ku Sportdogparkissa ja matka vaan murto-osan nykyisestä, mut en tiiä viittinkö kuitenkaan alkaa vaihtamaan. Katsotaan nyt. 

Ja ei huonoa jos ei jotain hyvääkin: Rino on viimein hoksannut keppien idean! Voi tätä riemun päivää, se pujottelee ihan itse!! <3 <3 

Tänään se vihdoin tuli.

Lonkat B/B, kyynärät 0/0. Hyvä näin. :)  

Harmittaa näin jälkikäteen kun ei tullut samalla kuvattua selkääkin. No, ehtiihän sen myöhemminkin jos tarve niin vaatii.

Siinä vielä arvostelun kohde itse.

 Siis mitä? Mihin katosi yli vuosi elämästä? Vastikään pohdin etten ole blogeja päivittänyt muutamaan kuukauteen - no muutamaan ja muutamaan. Suhteellinen käsite.

Ihana kesä! Tai kesän esinäytös, kuinka vaan. Kunhan lämmintä riittää. :)

Paksuturkkinen hollanninhirmu ei ole asiasta ihan samaa mieltä. Se ei ole näiden helteiden aikaan pätkääkään kiinnostunut lenkkeilemään, se vaan vaeltaa kotona viileästä nurkasta viileämpään, juo vesikupin tyhjäksi viidesti päivässä ja näyttää lähinnä raadolta. Ei ole toisella helppoa. :(

Vaan onneksi pääsee aina välillä uimaan!! Emäntä kun uskoi vakaasti, ettei tuo loskasäällä tassujaan ravisteleva ja vesilätäköt kiertävä koiraeläin kastaisi kynttäkään järveen. Höpö höpö. Lenkin varrella kotiinpäin tullessa on aina kiva käydä Ahvenisjärvessä mahaansa myöden juomassa - helpompi nostaa vedenpinta pään tasolle kuin laskea päätä alas - niska rasittuu, nääs. Pari päivää sitten oltiin Olkahisissa Vilman ja Stellan luona kylässä, ja voi sitä riemua kun Rino pääsi tyttöjen kanssa rantaan! "Holskupomppu" sai aivan uuden merkityksen, kun Rino paahtoi Vilman perässä matalassa järvessä loikkien kuin jänis :D

Kaksi  järvihirviötä - kultainen ja hollantilainen

(Huonolaatuinen kännykällä napattu kuva, mutta välittänee tunnelman :) )

Viime viikonloppuna matkailtiin Raumalle mökkeilemään. Rinolla oli jännät paikat, se joutui ensimmäistä kertaa elämässään veneeseen, mökki kun sijaitsee saaressa. No, myönnettäköön, että emännällä ne jännät paikat vasta olikin että mitenkä tuo raitapaita sinne veneeseen saadaan saati miten se siellä pysyy matkan ajan. Aliarvioin koirani jälleen kerran ja pahasti. Sitä piti ihan pidätellä, kun oli niin kiire päästä laiturille ja veneeseen! Siellä se istua pönötti kiltisti koko matkan tuuli korvakarvoissa tuivertaen ja haisteli meren tuoksuja, ja perillä hyppelehti rantaan ihan kuin olisi aina tehnyt samoin.

Tukka takana, elämä edessä :)

Mökillä oli kaikkea jännää, koira kiersi merkkaamassa tontin rajat ihankuin se muka olisi tiennyt missä raja meni. Hyvin tuntui tietävän, eikä yrittänytkään naapuritontille :) Sen sijaan tuskainen ja pelottava kokemus paimenpojalle oli se, kun isäntä meni uimaan. Sen suurempia ajattelematta meni Rino perässä sinne minne iskäkin menee, tajuten vasta vähän liian myöhään että ranta syvenee mitä kauemmas menee. Sinne se sukelsi, koko koira pinnan alle kun maa katosi tassujen alta. Ja sama toiseen kertaan. Kolmannella kerralla isännän yrittäessä uimaan tarrasi koira shortsinlahkeeseen ilmoittaakseen "nyt riittää, enää et mene!" Eikä isäntä mennyt.

Uimamaisterit

Sunnuntaina käytiin Rauma Show:ssa pokkaamassa Rinolle JUN ERI1 SERT ROP (+JUN-ROP). :) Tuomari sanoi piskin olevan turhan tukevassa kunnossa, ja valkoisesta läiskästä rinnassa tuli moitteet myös, muuten oikein hieno ja kehityskelpoinen koira :) Näyttelyarvostelut kokonaisuudessaan löytyy Rinon nettisivuilta.

Ihana kevät! Linnut laulaa, luonto alkaa heräilemään, perhoset lentelemään ja aurinko paistaa! Ja ne koiran hormonit... niin. Siihen se ihanuus sitten loppuu. Ja kun oliskin kyse vaan tuon yhden hormonitoiminnasta, mutta kun kaikki naapuruston nartutkin on juoksussa peräkanaa! Nuori herra ei tahdo housukarvoissaan pysyä kun pääsee pihalle lukemaan naapurinflikkojen jättämiä rakkausviestejä... Kun alkoi tytöt kiinnostaa, kaupan päälle tuli tottakai kaikki muutkin murrosikäisen jäbän vitsaukset, kuten vastaantulijoille pullistelu, omistajalle haistattelu ynnä muu perseily, sekä kaiken huippuna - jalannostoharjoitukset. VIHDOINKIN. Mä olin jo aivan varma ettei se opi jalkaa nostamaan ikänä, ja isäntä epäili koiran olevan homo tai muuten vaan täys tossu. Ei ollu. Onneks. Nyt sillä vaan on kaikki karvat kyljestä alaspäin pissassa, tähtääminen kun on omille kintuille helpompaa kuin lyhtytolppaan. Ah.

Jouduttiin jäämään toko-eskaristakin tauolle toistaiseksi kun ei siitä tullu oikeen mitään, Rinoa kiinnosti enemmän ölistä ja hyökkiä toisten koirien perään kun kuunnella mitä mulla mahdollisesti olis sanottavana.. Palataan sinne kyllä heti kun saadaan nää johtajuusasiat taas selviteltyä.

Aavistuksen verran luulen tuolle tekevän hyvää nyt kun on saatu vähän lisää ihan uusia koirakavereita: parin työkaverin kanssa oltiin tutustuttamassa Rinoa kultainennoutajauros Hessuun ja welsh corgityttö Pamelaan. Niiden kanssa meni ihan mukavasti, Rino ja Pampsu oli mettälenkillä ja paahtoivat menemään niin että neulaset pöllys :) Ja nyt oltiin viikonloppuna Heinolassa Jennin ja Antin luona, siellä Rinolla olikin touhottamista kun kavereina oli vuosikas holsku-uros Jero, iäkäs tolleriherra Rico sekä nuoret ja viehkeät huskyneidit Tara ja Nemi. Harvoin on koira ollu niin rättiväsynyt kun se eilen oli kun tultiin kotiin :D

Rino ja Jero. Eikun Jero ja Rino. Eikun... No, kuin kaks marjaa kuitenkin.

Näiden koirakavereiden kanssa touhuamisen jälkeen tuntuu lenkillä vastaantulevien koirien ohittaminen olevan pikkusen helpompaa. Ehkä Rino tajuaa ettei ne vastaantulijat kuitenkaan oo niin ihmeellisiä, ja kun ei niitä kuitenkaan pääse moikkaamaan ni mitä suotta hössöttää. Hyvä niin.

Eikä tuo muutenkaan mikään tyhmä ole, kyllä se varsin hyvin tietää miten missäkin tilanteessa pitää toimia, kunhan vaan yrittää koko ajan testata mamman sietokyvyn rajoja.

Autuasta on omistaa murrosikäinen piski.

Niin on ollut laiska emäntä, ettei puoleen vuoteen ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne mitään! Hyi minua. Nyt on aika korjata asia parilla kirjoituksella. :)

Rinolle on tuota ikää tullut jo sen verran, että parit näyttelyt on ehditty jo kiertää. Ensimmäisen kerran oltiin puolivuotispäivän kunniaksi tammikuussa Helsingissä epävirallisessa pentunäyttelyssä, jossa oli mukana myös Rinon veli Diesel (Hamlet Dandy) ja sisko Hertta (Hjärtlig Fatsia). Niin siinä kävi, että velipoika tyhjensi palkintopöydän nenän edestä ja meille jäi tulokseksi "vain" PEK2 KP. Kunniapalkinto kuitenkin, ei siis ihan huono suoritus :)

Seuraavat näytelmät oli ystävänpäivänä Tampereella, kyseessä tällä kertaa FCI1-ryhmänäyttely. Siellä pentuluokassa ei ollutkaan muita uroksia, joten tuloksena PEK1 KP, ja kaupan päälle Rino oli vielä ROP-pentu :) Samaisessa näytelmässä tutustuttiin ekaa kertaa nokakkain kaverin hollannikkaaseen Jeroon (Amidos Vän Falco Jerome), joka tyhjensi palkintopöydän omalta osaltaan ollen ERI PU1 ROP SERT ja mitähän vielä.. :D Onnea vaan Jenni ja Jero :)

Rino täytti maaliskuun 10. päivä 9kk, ja heti kun ikää oli tarpeeksi virallisiin näyttelyihin, laitettiin ilmoittautuminen menemään Lahden KV:hen joka oli 24.4.2010. Ensimmäisestä virallisesta näytöksestä tuli kotiin tuomisina JUN EH; ei hassummin sekään. Varsinkaan kun kyseisessä näyttelyssä ei yksikään holsku-uros saanut ERIä, tuomari oli harvinaisen tiukka. 

Seuraavia näytelmiä odotellessa, heti kolmen viikon kuluttua on Rauma-show Raumalla ja siitä kuukausi eteenpäin on ohjelmassa kaikkien rotujen kansallinen näyttely Orivedellä. Orivedelle mennään lähinnä siitä syystä, että sinne tulee holskujen erikoistuomari - saa ainakin kunnon arvostelun ja kerrankin voi luottaa siihen että tuomari ymmärtää rodun päälle jotain :) No, onhan meillä sitten holskujen erkkarikin elokuussa missä on erikoistuomari myös, mutta eipä tuo Orivesi täältä Tampereelta niin kaukana ole etteikö sinne voisi hurauttaa. Harkinnassa on ollut myös Porin KV heinäkuun alussa, mutta voi olla että se jää nyt väliin. Onhan tässä näitä jo muutenkin. :)

Diesel ja Rino 6kk Helsingin näyttelyssä 10.1.2010